Kumppaniksi

Uudenlaisia tapoja viihdyttää ihmisiä keksitään jatkuvasti. Osa näistä tavoista syntyy puhtaasti vahingossa, osaa taas ei olisi voitu toteuttaa ennen kuin tekniikka tai jakelukanavat ovat kypsiä. 2000-luvun televisioviihdettä ja muuta kuvastoa tarkasteltaessa huomaa, kuinka itse tehdyt, tosielämää ja todellisia tapahtumia kuvaavat ohjelmat ovat nostaneet päätään. Tosi-tv on tästä oiva esimerkki, mutta niin ovat myös YouTuben videoblogien kaltaiset ilmiöt. Tavalliset ihmiset ja heidän kertomuksensa kiinnostavat ihmisiä.

Samalla varsinkin nuoremmat sukupolvet ovat siirtäneet viihteen seuraamistaan entistä enemmän nettiin. Palvelut kuten Netflix, HBO Nordic ja Viaplay ovat kasvattaneet suosiotaan tasaisesti. Eikä ihme, sillä ne tarjoavat uutuussarjoja sekä elokuvia pienellä kuukausimaksulla, ilman mainoksia. Lisäksi katsoja voi katsoa ohjelmansa juuri silloin kun haluaa, eikä hän ole sidottu perinteisten tv-kanavien ohjelma-aikoihin. Näitä suoratoistopalveluita käyttävät miljoonat ihmiset. Netti on uusi televisio. Netti mahdollistaa uudenlaisia viihdepalveluita ja katsontatapoja.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä:

myynti@noleg.com

tai